lauantai 27. tammikuuta 2024

Lapin karu kauneus

 Sain valmiiksi ensimmäisen kudotulle ryijypohjalle ja ryijylangoista kahdella lankavärillä kerrallaan tehdyn ryijyn, koko n.60×80cm. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, koska sain vain kahdeksan sävyä, enkä ollut niitä edes itse valinnut. Käkkärämäntyä hiukan säätelin jälkikäteen, muuten tehty taas freestyle tekniikalla ilman tarkkaa etukäteissuunitelmaa.



perjantai 12. tammikuuta 2024

Oikea ryijykö?

 Sain Ryijypalvelulta oikean ryijypohjan ja lankoja: kolme vihreän sävyä, kaksi valkoista, kaksi sinertävää ja mustan, niistä sitten pyydettiin karu Lapin maisema. No, en ole koskaan Lapissa käynyt, Rovaniemi pohjoisin paikka, ja väin vähillä väreillä en itse tee, minulla voi olla 30 eri sävyä. Kauneus tai sen puute on nyt katsojan silmässä. Ryijy vielä kesken, taivasta yritän nyt tehdä, jäljellä kahta valkoista ja kahta sinertävää sävyä..




tiistai 2. tammikuuta 2024

Lintu sininen

 Viimeisin ryijy valmistui näin uuden vuoden alkajaisiksi. Pientä kriisiä taas pukkasi, inspiraatio ja visio oli hukassa tai lähinnä toisinpäin. Lopulta sain vauhdin päälle, kun keksin ettei minun ole pakko pelkkiä lehtiä tehdä, laitetaan lintu oksalle ja jotenkin sininen tirppa tuntui sopivan mukaan. Joten tässä tämä nyt on ja koko noin 70x70cm.



maanantai 13. marraskuuta 2023

Ryijykriisi


 Tilasin uutta verkkopohjaa 3m, halusin 60cm leveää ja ajattelin ostaa kerralla enemmän, kun postikulut tulee vielä päälle. Pohja olikin erilaista ja tiheämpää verkkoa ja tähän on ihan kamala tehdä, sormenpäät on hellänä, kynnet murskana ja etenenee niiiin hitaasti, että. Tarkoitus oli tehdä oikein värikäs kaikki kukat saa kukkia ryijy ilman etukäteispiirtelyä yms., mutta en tiedä saanko ikinä valmiiksi. Ostin jopa kaarevia neuloja, mutta ei merkittävää hyötyä, teräviä pirulaisia..

lauantai 7. lokakuuta 2023

Omenapuu kukkii

 Pyöreän muodon kokeilu ryijutekniikalla, liimasin lopputuloksen pyöreälle maalauspohjalle, toimii.



torstai 14. syyskuuta 2023

Auringonkukat valmis

 Tein kuitenkin alkuperäisen ajatuksen mukaan korkean, oliko sitten hyvä vai huono ratkaisu, mutta tällä mennään.  Kehystän tämän myöhemmin.



tiistai 12. syyskuuta 2023

Auringonkukat

 Valmis vaiko ei? Siinäpä pulma. Tarkoitus oli alunperin tehdä korkeampi, mutta iski epävarmuus, että jättäisinkö tähän.